Joulua

Joulu tuli ja meni, uusi vuosi kuitenkin vielä kestää!
Ja ensin näin kaikille myöhässä: Hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2013!

Joulukuun puolessa välissä olimme vielä kertaalleen yleisurheilukisoissa. Tällä kertaa oli vuorossa osavaltion mestaruuskisat "multisport"-lajissa, joka täällä pitää sisällään pituushyppyä, 100m, 800m,  ja kiekonheittoa. Luultavasti jokin laji unohtui, niitä piti olla viisi. Lassi tuli hienosti 44. Victorian kisaajista, joita oli yhteensä 80.

Tukijoukot ovat olleet mukana ja nyt ahkera uurastus tuottaa tulosta. Kannattaa zoomata tohon nimikyltin titteliin!!! Luultavasti ainoa kerta kun pääsen näin hienoon hommaan. Seuraavissa kisoissa täytynee tyytyä haravoimaan pituushyppypaikan hiekkaa...

Joulu lähestyi kovaa vauhtia. Hannele lähti äidin iloksi Suomeen, mutta teki meillä joululahjaksi tällaisen hienon piparitalon (se on jo lähes kokonaan syöty, kun tämä blogitoimitus on vaan lomaillut viime viikkoina).

Ja sitten!!!! KEKE SAAPUI!!! Meidän pienin serkkumme tuli urheasti business -luokassa babybasketissa kaikkien business -matkustajien ilona. Kerrassaan suloinen pieni poika!

...Ai niin... Keke toi mukanaan kokin, autonkuljettajan ja pari henkilokohtaista assistenttia...

Tytöt olivat innoissaan, kun lentokentällä saattoi istahtaa matkalaukkujen päälle ja antaa aikuisten työntää itseään eteenpäin.

Tässä serkukset toipuvat jetlagista. Meillä on toki n.100 tv-kanavaa, joten ajoittain tulee hieman kiistaa siitä mitä kanavaa katsotaan. Myytinmurtajat, aircrash investigations ja simpsonit ovat kovassa kurssissa. Tytöt taas suosivat Disney chanelin tarjontaa.

Ja taas päästiin leikkimään turistia, kun saatiin kavereita. Melbournen korkein rakennus on Eureka tower, jonka huipulle pääsee ihailemaan maisemia. Tässä kuvassa näkyy meidänkin kotimme, joka on siis 200 m beachilta. Tuon järven rannalla on lähin golfkenttä, mutta se on kovin meluisa emmekä ole toistaiseksi pelanneet siellä kuin kerran.

Lassi ja Leevi kilpailevat superlempiserkku No 1 -tittelistä. Keken ei tarvitse luultavasti koskaan istua babysitterissä tai lattialla. Sylejä riittää.

Supertätösen kullannuppu. :-)

Jouluaattona nautimme aterian ulkona! Oli ensimmäinen kerta kun täällä on pystynyt kunnolla syömään ulkona. Vaikka lämpötilat ovat jo jonkin aikaa olleet Suomen hellelukemissa, on täällä huikea tuuli, joka ei hellitä koskaan. Varsin ärsyttävää. Onneksi takapihamme on varsin hyvin tuulensuojassa, joten pienempi puhuri ei siellä tunnu. 

Kuten epäilimmekin, ei Joulupukki ehtinyt jouluaattoiltana tänne Australiaan asti. Takan edessä oleviin sukkiin oli ilmestynyt karkkeja ja... aarrekartta! Tässä ihmetellään miten päin karttaa pitäisi pitää ja minne päin lähteä etsimään lahjoja.

Mä olen ollut ilmeisesti kuitenkin kiltti. Asiasta on ollut hieman epäilyjä ja ihan varmaa ei ollut tuleeko paketteja. Tässä ovat uudet Asicsit lähdössä ensilenkille!! Runkeeperista voi käydä katsomassa miten meni. Lenkkeily jäi joulun alla kaikkien kiireiden jalkoihin ja levinnyt takapuoli myös hidasti vauhtia.

Mä ja Keke taas... <3 <3 <3

Joulun jälkeen oli luvassa kaikkien odottama Sydneyn matka. Tässä Liinan uusi lumileopardi leikkimässä lentokentän koirien kanssa ennen lähtöämme. 

Sydneyssä ehdimme koluamaan Oopperatalon (ulkoapäin), Harbour bridgen (etäältä), eläintarhan (hyvin yksityiskohtaisesti, osaan häkeistä pääsimme jopa sisälle).

Mun tyttökaverit. Kun mun varpaan geelikynsi katkesi (tuhoten siis hienon ranskalaisen manikyyrin, jos joku ei tiennyt), niin kaksi innokasta tyttöä lähti mun mukaani kauneushoitolaan. Me sovimme, että pikkutytöt saavat sormimanikyyrin ja supertätönen jalkahoidon mukaanlukien kynnenkorjaukset. Tyttöjen innostus oli huikea, kun uuden kynsilakan värin sai valita yli 100 vaihtoehdosta. Liina otti kirkkaan punaisen ja Elisa valitsi sinisen. Molemmat sävyttivät sen puseroihinsa.

Kävimme myös tutustumassa Australian kultaryntäyksen kaupunkiin Ballaratiiin (jossa me olimme jo käyneet Sarvilinnojen kanssa, mutta lähdimme mieluusti uudelleen). Tässä olemme kaivoskäytävän uumenissa junalla matkaamassa.

Ja sitten... Chadstonen ostoskseskus! On luultavasti Melbournen suurin ja siellä on 540 eri liikettä. Jos joku on tänne tulossa, niin voimme suositella. Mua aluksi ahdisti tuollainen valtava kompleksi, mutta koska olimme ovelia niin menimme sinne arkipäivänä, jolloin paikalliset ovat töissä.
Liina sai Ukilta ja Helenalta rahaa joululahjaksi ja tässä näyte tyttäreni taidoista. Toisiinsa sävytetyt kultainen käsilaukku ja ballerinat. Lisäksi hame, joka pyörii ihanasti kun Liina pyörii ympäri.

Uusi vuosi tuli ja vaihtui. Täällä oli niin massiiviset turvatoimet ja erilaisia aitoja pystytetty, että päätimme pysytellä kotona katsomassa raketteja. Nuoriso vaati päästä kylille katselemaan, joten Antti uhrautui ja vei isot lapset katsomaan lähiseutujen yöelämää alkuillasta. Melbournen kunniaksi täytyy saanoa, että täällä oli alcohol -free zone käytännössä koko keskustan alueella. Voisin suositella Suomeenkin! Taiteiden yökin voisi muuttua takaisin taiteiden juhlaksi, eikä pussikaljakohellukseksi.
Puolen yön raketit katselimme omalta parvekkeelta. Ei ihan vetänyt vertoja Sydneyn Harbour bridgen ilotulitteille, mutta hienoa paukkumista kuitenkin.

Ja etenkin Leevin suureksi pettymiseksi täällä ei saa paukutella omia raketteja. Lapset saivat sitten tähtisädetikkuja korvikkeiksi.

Yläkerran parvekkeemme on yllättävän pölyinen. Meidän kaikkien jalat näyttivät tältä, kun siirryimme sisätiloihin. Onneksi huomasimme varsin pian asiantilan. Kikkatädille tosin lähetimme tämän kuvan Lassin jalkapohjista henkilökohtaisesti. <3

Meidän pienet samikset. Tyttöjä ja poikia ei opeteta tytöiksi ja pojiksi. Se kumpuaa jostakin hyvin syvältä sisältä. Ostosreissun jälkeen kummatkin kulkivat paljettipaidassa ja shortseissa koko loppuajan.

Viimeisen vierailupäin aikana pojat lähtivät katsomaan Puffing Billy -höyryjunaa. Me tytöt sen sijaan suuntasimme beachille. Tässä olemme valmiita lähtöön.

Mun oli pakko ottaa valokuva. Liina ja Elisa saivat ihan itse pakata eväät rantaretkellemme. Kuten huomaatte, ovat kaikki ravintoaineympyrän osaset huomioitu... Mulle oli varattu kaksi piparia ja noi kaksi vaaleaa keksiä (kun ne ovat pahoja).

"Leipä miehen tiellä pitää, pikkuleipä tytön..."

Ihanat naiset rannalla! Liinalla on elämänsä ensimmäiset kolmiobikinit (eikä sellaisia vauvamalleja, joita äiti aina ostaa).

Onneksi leikit ovat kuitenkin vielä pikkulasten leikkejä, tytöt hautasivat toisensa hiekkaan vuoronperään.

Tässä koko serkusparvi viime hetken kuvassa. Lähtöön on aikaa enää tunti ja tunnelma alkoi olla haikea. Tippa tuli linssiin kun todettiin, että seuraavan kerran tavataan vasta toukokuussa.

Ja vielä kerran hyvää uutta vuotta kaikille! Nyt kun vieraat ovat poistuneet, ehdin vastailla rästiin jääneisiin viesteihin.

Ja... Tätä blogia on luettu yli 4500 kertaa!!! USKOMATONTA!!! Me ollaan melkein niinkuin julkkiksii.

Joulun odotusta

Ja näinän siinä kävi. Lassin takia mä olen muuttanut asumaan Lakeside stadionille... Joten nyt Liinakin halusi päästä urheilemaan ja aloitti innokkaasti alle 6 -vuotiaiden ryhmässä. Seuran t-paita ja juomapullo saattoivat olla hieman tärkeämpiä varusteita kuin itse kisaaminen, mutta hauskaa oli.



Tässä  nähdään tulevan korkeushyppysankarin ensimetrit. Rima ei hievahtanut lainkaan.



Joulu tulee rymisten. Toisin kuin kenelläkään muulla 3 lapsen yksinhuoltajalla, mulla on runsaasti aikaa jouluostoksille, kodin koristeluille ja kaikille lasten koulujen ja harrastuspiirien joulutohinoihin. Parhaimmillaan on pitänyt revetä 3 paikkaan yhtä aikaa. Hannele on saanut oman osansa kouluretkistä ja muista paikoista, minne vaan ei ehdi.
Suomikoulun viimeinen kokoontuminen oli tänään. Liinan ryhmä oli tehnyt hienon nukketeatteriesityksen, jossa Liinallakin oli omat vuorosanat ja nukke, joka esiintyi. Nää iPhonella otetut kuvat näyttää tosi epätarkoilta, kun niitä zoomaa. Sorry, yritämme jatkossa panostaa laatuun.

Tässä koko ryhmä ottaa vastaan aplodeja.



Isommilla oli helpompi homma. Uutistuokio, jossa kaikki kertoivat tarinoita maailmalta. Ja suomeksi tietysti. Esitysten jälkeen saimme joulupuuroa!!! Kovin montaa asiaa en ole vieläkään Suomesta kaivannut, mutta oikeasti haudutettu riisipuuro oli kyllä herkkua. Oli pakko ottaa toinenkin lautasellinen. Ja sitten vielä paikalla oli graavilohta ruisleivällä. Suomesta löytyy aivan ihania herkkuruokia!!! Yhteistuumin päätimme lasten kanssa, että joulupuuro ja graavikala pitää saada täälläkin. Kinkusta ei niinkään väliä.




Mitä pitää ajatella lapsesta, joka itse ottaa ilmoittautumislomakkeen golfharjoituksiin, täyttää sen omatoimisesti (kysyy tietysti äidiltä mikä on surname ym.) sillä aikaa kun minä ja pojat hakataan viimeiset 9 reikää golfkentällä. Liina siis juoksee meidän mukana ja täyttää kuponkia aina pysähtyessään. Kotimatkalla Liina harmitteli, kun ei muistanut jättää ilmoittautumislomakettaan klubille. Onko tuossa vaiheessa jo kypsä aloittamaan valmennuksen, jos käytännössä itse hoitaa homman?

Lämpö on saapunut!!! Jopa minä olen ollut beachilla bikineissä. Kahlailemassakin kävin, mutta uimaan en ole vieläkään mennyt... Liina sen sijaan livahti aaltoihin heti kun rantaan päästiin.

Sorry, tuli huono kuva. Tarkoitus oli laittaa parempi, mutta koska olen laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen, niin joudutte tyytymään tähän. Täällä ei ole lunta, mutta Lassi päätti tehdä hiekkaenkelin beachilla. Näyttää kovasti samanlaiselta kuin lumeen tehdyt esikuvansa.

Ja koska kiirettä ei pidä, niin tänään olimme tehokkaita. Alakerta on rymsteerattu nyt siihen uskoon, että kun Tiina tulee perheineen, niin meidän kaikkien pitäisi mahtua samaan pöytään. Samin ja Riitan kanssa jouduimme syömään kahdessa vuorossa, mutta nyt on toivoa paremmasta. Lisäksi hommasimme puutarhapöydän, joten uloskin voi päästä. 

Lapset päättivät, että kun kerran olemme täällä lämpösessä, niin me emme hanki joulukuusta. Tässä on nähtävillä joulupalmumme. Oikesti nuo valot vilkkuvat ja se näyttää oikein hienolta. Sukatkin on nyt saatu ducttapella kiinni takanreunukseen. Eeron, Elisan ja Kekenkin sukat on laitettu jo odottamaan. Meille kannattaa nyt tulla!!! Tervetuloa!

Ja kaikille teille, jotka odottelette lahjoja ym. Niitä on kyllä tulossa, mutta ei taida ihan joululle ehtiä. Jos Suomessa on kiire ennen joulua, niin täällä se on jotenkin hallitesemattomampaa. Kaikkea voi tehdä, mutta siihen menee vaan niin kauan aikaa.

Hyvää joulua kaikille! Yritämme saada joulukortin tänne sivuille näkymään ensi viikolla!

Kiirettä pitää

Liina on edelleen ahkera koululainen. Tulokset alkavat puhua puolestaan. Tyttö lukee sekä suomeksi että englanniksi lastenkirjoja. Läksyt joudutaan yleensä tekemään 3 kertaan, vikka äidin mielestä vähempikin voisi riittää.

Ja ne kuuluisat osavaltion mestaruuskisat. Lajeina Lassilla oli sekä sekaviesti että poikien 4x100 m. Sekaviestissä joukkue selvitti hienosti tiensä finaaliin. Ennen finaalin alkua alkoi kuitenkin sade... Kapula luiskahti toisen juoksijan kädessä ja sen verran aikaa hukkaantui, että ehtivät ulos vaihtoalueelta. Finaalin viimeisiä siis, mutta toisaalta osavaltion 8. sija on kyllä hieno saavutus!! Poikajoukkueella jäivät juuri 9. sijalle, joten finaalipaikka jäi haaveeksi. Hauskaa kuitenkin oli ja kuten tästäkin kuvasta huomaatta oli koko suuri stadion täynnä ihmisiä katselemassa. tunnelma oli huikea.

Ja sitten vielä seuraavana viikonloppuna Victorias fastest kid, jossa kisattiin 100 metrin yksilölajissa. Lassi juoksi hienosti uuden ennätyksen 13.93 sekuntia. Ja parasta kaikesta, Lassi juoksi paremman ajan kuin seurakaveri Albert! Varsinaisessa kisassa sijoitus oli 6., joten mitalia ei tullut.

Jostakin omituisesta syystä elokuvat tulevat tänne vasta Suomen jälkeen... ???? Tekstitystäkään ei tarvita. Pääsimme vihdoin katsomaan Skyfallin!!! Ja se oli kyllä hieno leffa. Voin lämpimästi suositella kaikille, jotka vähänkään tykkäävät Bond -leffoista. Tänään täällä tulee telkkaristakin 2 vanhaa Bondia, joten tunnelmassa pysytään.

Täällä leffateatterissa on olemassa oma Gold Class -luokka. Jos ostat liput sinne, saat juoma- ja napostelutarjoilun myös elokuvan aikana. Noviisina olin ostanut liput tavallisen rahvaan puolelle, mutta kun halusimme ottaa juomat ennen elokuvaa, niin meidät ystävällisesti ohjattiin gold class puolelle. Ja tietysti ennen elokuvaa saimme "shaken, not stirred" -tyyppiset juomat mukaan otettavissa shakereissaan.



Mulla on sitten ollut tervetuloa Monash Universityyn päivä. Sen kunniaksi jouduin matkaamaan yliopistomme pääkampukselle Claytoniin... Ja säätila pani parastaan. En muista yhtä pahaa sadetta. Auto piti jättää valtavan kampusalueen reunalle ja sieltä oli sitten sellainen kilometrin mittainen matka luentosaliin. Avoauton katto pitää vettä, mutta samaa ei voi sano Ikean sateenvarjosta. Kun mä pääsin sisälle, olivat farkut märät polviin saakka ja kengistä olisi voinut puristaa vettä. Onneksi luentosalin ilmastointi saatiin pois päältä, että emme paleltuneet kuoliaiksi (muutama muukin oli saanut tämän pläjäyksen päällensä).

Osataan sitä lakkoilla täälläkin. Paikalliset opettajat ovat taistelleet oikeuksiensa puolesta (lisää liksaa, vähemmän palkatonta ylityötä). Ja kun opettajat ovat lakossa, eivät lapset ole koulussa. Yksityiskouluissa ei tietenkään lakkoilla, mutta julkisten koulujen lapset tulivat vanhempien mukana töihin lakkopäivänä. Muutimme sitten Carolin kanssa esimiehemme toimiston luokkahuoneeksi ja istutimme sinne kaikki 4 lasta, jotka olivat päässeet mukaamme. Tätä voi olla vaikea uskoa, mutta jopa Liina osasi olla hiljaa ja tehdä tehtäviä useamman tunnin ajan. Ja parasta kaikessa, lakkopäivänä pääsi äidin töihin syömään. Sairaalan kahvilasta saa lämpimän lounaan ja sitä lapset ikävöivät vieläkin... ei niistä voileivistä oikein ole pidemmän päälle kunnon ruoaksi.

Bon voyage

Nyt on pakko laittaa välikommentti. Leeviä hävetti ihan hirmuisesti, että äiti ei tiedä déjà-vu -ilmausta.

Näin julkisesti kerrottakoon: luin 10 vuotta ranskaa koulussa ja kirjoitin siitä ällän. Ja asuin siellä vuoden. Osaan siis ranskaa paremmin kuin suurin osa blogin lukijoista. Bon voyage -ilmaus on lainaus suurelta suomalaiselta Matti Nykäseltä. Lainailen häntä aina silloin tällöin.

Blogin kirjoitus tapahtuu yleensä mun nukkumaanmenoajan jälkeen, joten oikoluku on vajavaista. Pianovihreitä (=painovirheitä) löytyy kyllä. Laiskana ihmisenä en jaksa niitä jälkikäteen korjata. Painovirheisiin lasketaan myös virheellinen pilkutus. Olen itsekin löytänyt niitä useampia.

Suomikoulun leirillä

Tällä kertaa meille kuuluu leireilyä. Viikon ahkeran pakertamsen jälkeen pääsimme ensimmäistä kertaa viikonloppuleirille. Suomikoululla on perinteenä järjestää kerran vuodessa viikonlopun mittainen leiri jossakin lähistön leirikeskuksessa. Tällä kertaa olimme Briars Camp -nimisessä keskuksessa, joka sijaitse Mt Marthan seudussa. Matkaa sinne on n. tunti täältä meiltä. 

Huoneemme sijaitsivat tällaisten kaytävien varrella. Paikalla oli n. 10 suomalais-australialaista perhettä. Me olimme ainoat läpikulkumatkalaiset, eli kaikki muut leirillä olijat asuvat maassa pysyvästi. 

''

Tällainen oli leirikeskuksemme sisäpiha. Tuuli ei osunut tähän, mutta aurinko sitäkin enemmän. Liian kuuma ei kuitenkaan tullut (paitsi Leevillä, joka epäilee sulavansa kesällä).

Tältä näytti ympäröivät metsät. Lisäksi seudulla oli viiniköynöksiä, peltoja, niittyjä ja lehmiä.

Tässä on kuva meidän huoneestamme. Telttailu ei edelleenkään ole sopivaa mun prinsessa -elämääni, mutta leirillä saimme nukkua oikeissa sängyissä. Ja arvatkaapa kuka on päässyt kouluun!!! Koululaiset ovat nimittäin niin isoja, että ne saavat nukkua yläsängyssä! 

Näin ihanaa on nukkua yläsängyssä ensimmäistä kertaa!

Liinalla on myös suomalaiskaveri täällä. Miu on samanikäinen ja -henkinen. :-)

Tässä olemme lähdössä tyttöporukalla ostamaan unohtuneita pannukakkuaineksia. Ajoimme hatut päässä ja katto alhaalla. Lauantain lämpötila nousi +35 asteeseen.

Lassi otti lämmöstä ilon irti. Muistuttaako yhtään jotakuta menneisyydestä? Bon voyage -tunne oli vahva. Vain kalastajahattu uupuu ja Lassi ei ole vielä ymmärtänyt sormien välien ruskettamisen tarpeellisuutta. 

Leirillä oli paljon kaikkea toimintaa. Kajakkimelontaa tehtiin pareittain ja lopuksi isot pojat keskenään. Kajakkihippa oli erityisen hauskaa ja kasteluleikit hauskoja (poikien mielestä).

Lassi ja Liina onnistuivat olemaan melkein sovussa hyvin valvottujen iltojen jälkeen. Lauantai-illan diskossa Lassi kunnostautui tanssimalla viimeisten joukossa (kuvia ei laiteta tänne, niitä kyllä on). Mä raahasin lapseni väkisn kanssani nukkumaan puolilta öin. Miten ihmeessä joku voi haluta jäädä vielä hengaan 15 -v tyttöjen kaa?

Leirialueelta löytyi sopivasti puutavaraa ja pikkupojat pystyttivät hienon majan. Se pysyi pystyssä ilman ensimmäistäkään naulaa tai narua. Emme kuitenkaan saaneet mennä sisälle, koska rakennelma oli kuulemma hieman hatara.

Jättikeinu oli lauantain vetonaula! Siinä keinuja nostettiin narujen avulla lähes vaakatasoon (jollei sanonut stop sitä ennen) ja sitten keinu vapautettiin. Toiminta näytti hurjalta ja lapset pääsivät kaksi kertaa ja sitten mä en ehtinytkään enää mennä...

Arvaatte varmaan kuka meni lähes vaakatasoon ennen keinun vapauttamista. Luultavasti Liina ei vain uskaltanut sanoa stop, kun oli jo niin korkealla.

Lauantai-iltana oli tietysti vielä leirinuotio. Siellä paistettiin tikkupullia (ainakin mulle ensimmäinen kerta elämässä!!!) ja myöhemmin vielä vaahtokarkkeja. Ja epäilijöille tiedoksi, tämä blogi ei ole täysin kronologisessa järjestyksessä...

Lassi löysi sisäisen aboriginaalinsa ja taiteili tällaisen teoksen leirinuotion vierelle. Mun täysin puolueeton mielipiteeni on, että Lassikin on hyvin taitava piirtämään. 

Paluumatkalla etsimme vielä sopivan beachin, jossa voisimme käydä uimassa ennen viikon aloitusta. Tältä fossiilirannalta emme menneet vielä veteen, vaan ajoimme pari km eteenpäin. Päätimme lasten kanssa yhteistuumin, että jatkossa retkelemme täällä useamminkin. Helpommin tosin sanottu kuin tehty, nyt alkaa jo kaikki viikonloput jouluun saakka olla täynnä ohjelmaa.