tiistai 9. lokakuuta 2012

Urheiluleiri alkaa

Tämän viikon suurin tapahtuma oli, että meidän personal trainer saapui kuvioihin. Hannele saapui viihdyttämään meitä sekä golfkentällä että jumppaamalla. Suunnitelmana on olla meillä jouluun saakka. Ja kaikille tiedoksi, että Hannelen händäri on kadehdittavat 2.3 (siis mä ainakin kadehdin). 
Näillä näkymin me ollaan superfittejä jouluun mennessä kun Hannele piiskaa meitä urheilemaan. 

Kuten kuvasta näkyy, on olo muuttunut meidän olohuoneen lattialla. Edellisissä blogeissa me ollaan hautautuneina sohvatyynyihin ja kietouduttu peittoihin. Nyt on ryhtiä toiminnassa ja lihashuolto hoidetaan säntillisesti (äiti istuu sohvalla punaviinilasin kanssa ja ihailee ahkeraa nuorisoa).


Liina on erityisen innoissaan. Kohta venyvät spagaatit kaikkiin suuntiin. Sorry huono kuvan laatu. Valokuvaajamme on hieman huolimaton, yritämme saada parempaa laatua jatkossa.


Liina on suloinen. Englannin ja suomen lukeminen sujuu jo vähäisesti ja sen kunniaksi täytyy ryhtyä kilpailemaan sanapelissä veljesten kanssa. Sanapelissä saat alla näkyvän kirjainristikon ja 90 sekunnin aikana täytyy etsiä mahdollisimman monta sanaa. 


Lassin tennsileirin päätteeksi oli tenniskisat. Ilmeestä voi päätellä mensestyksen.


Äiti on yleensä ihan hyvä äiti. Tosin tänään on ote lipsunut. Pahin huoltorikos, minkä äiti voi tehdä on ruoan myöhästyminen. Liina päätti huomauttaa asiasta. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti